Pienen pieni omahyväinen posliinityttö asusti ikkunalaudalla korkealla katonrajassa. Sillä oli pehmeä vuode pumpulista ja monia tovereita, mutta aina vain sen sydäntä painoi ikävä ja kaiho. Puiset pöllöt eivät totelleet sen oikkuja tarpeeksi nopeasti, huilumies ei soitellut sille huilua. Niinpä tyttö lähti tuulen mukana onnea etsimään. Se kävi muurahaispesässä ja oppi tekemään töitä. Se pääsi punaiseen mummon mökkiin herttaiseen huolenpitoon. Kaikkialla tyttö koki ystävällisyyttä ja hyvyyttä ja oppi vihdoin itsekkin välittämään ja huolehtimaan. Paras onni löytyi lopulta omalta tutulta ikkunalaudalta ja tuulesta se sai tosi ystävän. Onnea on joka paikassa tai ei sitten missään.