"Sain roolin johon en mahdu"

”Sain roolin johon en mahdu” (Otava, 1989) oli aikoinaan ensimmäinen laaja kokonaisesitys suomalaisista naiskirjailijoista esihistoriasta 1980-luvulle. Siinä nostettiin esiin feministisellä otteella monia sellaisia kirjailijoita, jotka olivat ilmestymisaikanaan jääneet paljolti unohduksiin ja marginaaliin. Eivät kaikki toki vielä nykyäänkään ole kovin tunnettuja, mutta monien teoksessa käsiteltyjen naiskirjailijoiden tuotantoa on myöhemmin tutkittu ja ruotsinkielisiä teoksia myös suomennettu.
Vaikka ”Sain roolin johon en mahdu” -teoksen ilmestymisen jälkeen on saanut paljon uutta tietoa, se on yhä kiinnostava ja inspiroiva kokoelma artikkeleita, joissa käydään läpi yksittäisiä kirjailijoita ja laajemmin kirjallisia teemoja. Teoksen parasta antia ovat vanhempien aikojen kirjailijat, kun taas uudemmassa kirjallisuudessa painottuvat tunnetut tai ainakin yliopistopiireissä arvostusta saaneet kirjailijat. Jos siis kiinnostaa tutustua suomalaisiin naiskirjailijoihin, ”Sain roolin johon en mahdu” on hyvä teos aloittaa tutkimusmatka tällaiseen toisenlaiseen kirjallisuushistoriaan.
Matti Järvinen, Pasilan kirjasto