Lumiukko

Ensilumi sataa vihdoin maahan ja lapset ovat innoissaan. He heittävät toisiaan lumipalloilla, tekevät lumilinnoja, lumienkeleitä ja etenkin lumiukkoja. Myös joku toinenkin on innoissaan ensilumesta. Joku, joka haluaa taiteilla lumiukkoja. Mutta hän tarvitsee joitakin ihmisiä mukaan tähän hauskanpitoon. Hän seisoo uuden leikkikaverinsa talon edessä, ja on valmis kutsumaan hänet mukaan.
Harry Hole saa ratkaistavakseen erään naisen murhan, jonka kaulaliina on pihalla seisovan lumiukon kaulassa. Minkäänlaisia johtolankoja ei ole jätetty, ja tapaus vaikuttaa vaikealta. Hämmästykseksi (ja kauhuksi) Harry huomaa, että viime vuonna tapahtui vähintään yksi samanlainen murha. Samanlainen tyyli ja murhaajan jättämä "viesti". Ja kaikki murhat ovat sattuneet ensilumen aikaan. Alkaa taas murhasarja, jonka tekijä merkitsee työnsä lumiukolla. Ennen kuin hän huomaakaan, on Harry keskellä painajaista, jossa lapsien kokoama iloinen, hymyilevä hahmo, on täysin seonneen psykopaatin merkki.
Kun ensilumi laskee maahan, alkaa hän metsästää taas...