Juoksuhaudantie

Ruohonleikkurit säksättävät Pohjois-Helsingin pientalojen takapihoilla kuin helikopterit taistelukentällä. Puutarhatöille suopeaa ilmastoa maustaa kaikkialla grillissä kypsennetyn lihan tuoksu. Tämä on monen perheen pitkäaikainen unelma, ja sillä on maan korkein neliöhinta. Matti Virtanen on kotirintamamies. Hän kuuluu kotitöissä, ruoanlaitossa ja vaipanvaihdossa tasa-arvoisen mieskuntonsa osoittaneeseen sukupolveen, jonka ei koskaan pitänyt kuulua mihinkään sukupolveen. Matti ei ole koskaan sotinut, mutta hän on kuunnellut rockia ja hän kulkee kovaa lenkkipolulla. Yksi nyrkinisku erottaa hänet perheestään. Se antaa hänelle tahdon ja selkeän päämäärän, mutta sysää hänet äärimmäisiin tekoihin. Hän tahtoo Helenan ja pienen Sinin takaisin ja pienen talon perheelleen. Matti Virtanen lähestyy hankkeessaan hyvin hinnoiteltua aluetta, jota valvovat pientalojen portinvartijat kiinteistönvälittäjistä nurmikkoaan kunnostaviin omistajiin. He saavat vastaansa miehen, joka uhkaa lainarahalla maksettua elämää. Hän ei aio hankkia taloaan aivan perinteisin keinoin. Juoksuhaudantie on Kari Hotakaisen romaani kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Se tihentyy trilleriksi Matista, joka asuntomarkkinoille tunkeutuessaan osoittaa, ettei ihmisen paikka välttämättä ole siellä.