🎉 Käsitlustasu -50%! Soodustus rakendub automaatselt kõikidele tellimustele kuni 14. detsembrini! 🎉

Helsinki 12

Helsinki 12

Helsinki 12
Kirjastaja: Otava
2004314 lehekülge
Formaat: KõvakaanelineKeel: soome

Tuomas Vimman esikoinen sijoittuu Helsingin Punavuoreen 1990-luvun loppupuolelle. Kirjan päähenkilö on ylipalkattu ja alityöllistetty mainostoimiston AD, jolle vain paras on kylliksi hyvää. Mies on sika mieheksi; hävytön, mutta törkeydessään ja ylilyönneissään aivan vertaansa vailla oleva hahmo. Hänen työpäivänsä koostuvat lähinnä päiväkänneistä jossakin Punavuoren kapakoista, toisten ammattilaisten töiden kopioimisesta omiin nimiin, hillittömästä sikailusta, kokaiinin imuroimisesta ja irtoseksistä, pääasiassa oman copywriterin kanssa. Kirja tuntuu alusta alkaen pelkältä kohellukselta, mutta loppua kohti se muuntuu vetäväksi jännityskertomukseksi, jopa oikeaan hollywoodilaiseen tyyliin.

Kirjan minäkertoja ja päähenkilö säilyy nimettömänä koko teoksen ajan ja toisena pääosanesittäjänä on hänen siskonsa, johon hänellä on erittäin läheinen, jopa seksuaalisia jännitteitä tirisevä suhde. Teosta on kuvattu kritiikeissä termillä sonnifantasia ja päähenkilöä on kutsuttu Punavuoren pikkupsykoksi. Kirjaa on myös kritisoitu yliampuvasta machoilusta, seksistä, luksuksesta ja väkivallasta. Jopa naislukijoita on varoiteltu tarttumasta kirjaan. Hah! Mitään näin hulvatonta en ole lukenut pitkään aikaan. Mutta kuka on Tuomas Vimma?

(Laura Norris/ Sanojen aika)

Seda raamatut pakuvad (0)
Seda raamatut soovivad (0)